maanantai 15. heinäkuuta 2013

Aukea, aukea ...



































Tämä rivistö on saanut alkunsa siemenpussista.
Upotin ne multaan melko myöhään.
Odottelin ensin mitä viime kesän perennoille tässä kohdin tapahtuisi ... ei mitään.

Katsoin mä milloin tahansa, nuput olivat aina tuollaisia että niiltä jotain muutakin odottaisi, siis aukeamista.
Töissäkin valittelin, josko mulla jää työn takia nämä kukat näkemättä täydessä loistossaan.

Nyt kun loma alkoi, päätin oikein kytätä kukkia.
Ja hupsista, niiden aukeaminen vaikuttaisi olevan aamupäivän juttu.
Vaikka aurinko niille vielä päivälläkin paistaisi, nämä vaan sulkeutuvat!
Kivoja ja pikkunättejä joka tapauksessa.
































Mansikat ovat rönsyilleet todella,
mutta kukkia/marjoja tulee vaan jo viime kesänä siirrettyihin.
Näin kai se kuuluukin mennä, ensi kesää odotellessa.

Allaoleva pöheikkö on outo ja tylsä,
perennana olen sen istuttanut.
Tosi korkea ja hento pusikko,
jonka kukat eivät näyttäisi olevan tämän kummoisempia.
Pusikko peittää ja varjostaa jotain kauniimpaa ja on hallitseva.
Miehelle jo uhosin repiväni tämän irti!






































Ja päivänkakkaroita mä odottelen lisää ja paljon.
Lampareen pohja on melkein täynnä kakkaran lehdyköitä,
mutta eivät ne ainakaan vielä kukkia ole saaneet aikaiseksi,
joitakin vanhoja löytyy onneksi ympäriltä.















































Japaninangervo kukkii halkopinon vieressä komiasti.
Norjanangervothan siirsin viime syksynä,
ne eivät vielä kukkineet mutta muutoin hyvin voivat.


Alla
Riitakivien lomassa "jotkut piiskut" rehottavat ja
näyttävät miellyttävän myös öttiäisiä.

















































"Jokin angervo?",
se kyllä viihtyy,
mutta oliko senkin kukinto näin vaatimaton,
en muista viime kesältä.

Ja täytyyhän jotain iltaisin näprätä, töllöä tuijotellessa.
Lanka on hyvin vaaleaa turkoosia, pehmeää ja
tavoitteen malli on piilotettuna kuvan keskikohtaan.









































Eilisellä lenkillä ohitimme happeningin.
Johan se oli kuulunut kotipihalle asti suotuisten tuulien kantamana,
mutta paikka oli ennalta arvaamaton, oletimme jotain muuta.
Lasten liikennepuistossa oli kunnon konsertti,
väkeäkin oli paljon enemmän kuin kuvasta näkyy.




Alla
Läheisestä kappelista olen kuvia laittanut tämän tästä,
se vaan on niin mieluisannäköinen funkisrakennus.
Harmi että kuvatkin ovat aina samalta kulmalta,
mutta kun Marskin kanssa en voi mennä hautuumaan puolelle.

Tästä on jo jokusen aikaa kun koiransa kanssa vastaan tullut rouva puhui jotain rististä.
Luulin hänen höpöttävän koiralleen niinkuin miekin jatkuvasti teen,
mutta myöhemmin huomasin että asia olikin mulle tarkoitettu.
Hän totesi myrskyn vieneen kappelin ristin,
niinpä todellakin.
Kellonviisareita ei ole vienyt myrsky eikä mylväys,
niitä ei siinä ole koskaan ollutkaan!




6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Johan on ollutkin myrsky ja mylväys!
Tuo kaliforniantuliunikko varmaan pitää kukkiaan auki vain täydessä auringonpaisteessa, mutta ilmeisesti se valmistautuu iltaan jo iltapäivällä!?
Jaloangervo on varmaan vasta nupulla, toivottavasti siihen tulee paljon kukkia.

tuksu kirjoitti...

Kamala myrky, joka kirkon katolta ristin vei!
Aivan ihania kukkakuvia. Tuliunikko taitaa sulkea kukkansa yöksi...
Tuo jaloangervo näyttää aika nuppuselta vielä.
Mun jaloangervo, valkoinen, kukki todella lyhyen aikaa..ei kai pitänyt kuumasta ja kuivasta jaksosta...
Mukavaa viikkoo sinnepäin Suomea!
Meillä täällä piiri pyörii :)
tuksu

Pike kirjoitti...

Kiitos Saila ja Tuksu kommenteista ja infosta myös.

Vai unikko tuo olikin, siis kaliforniantuli! Jollekin kuvailinkin kukkaa unikonkaltaiseksi, mutta lehtihän on aivan erilainen kuin mun satunnaiset muut unikot.
Ja huoh, jos jaloangervo on vasta nupulla, pörhennystä siis odottelen vielä!

Kiitos!

Markka kirjoitti...

Kauniita kukkia täällä. Uusi tuttavuus tuo unikko, ihana.

Pike kirjoitti...

Kiitokset myös Markalle!

Pike kirjoitti...

Johan on eksynytkin "väärään seuraan" liljasi, ehkä tuon paikka olisi jossain hämärässä tai pimeämmässä paikassa tuomassa valoa värillään, loistaa oikein neonvalona.
Niin myös loistaa meidän lähistöllä ryteikössä vastaavanlainen muutama kukkainen. Mahtaa olla joku naapuri siivonnut pihaansa sinne. Vaikka ryteikkö onkin rötekköinen, niin kyllä mua hirveästi pistää silmään ne liljat jotka siellä loistavat.