sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Seurallista viikonloppua





































Kohtuullisen kiva ilma tänään.
Tuulen takia oli kuitenkin ujutettava vielä ohut untsikka takin alle ja fleecet housujen.

Tällä kertaa mulla oli kamerankäyttäjä mukana eli pikkumies.
Hän onkin meillä koko viikonlopun joten ihanaa seuraa löytyy entisten lisäksi, siis miehen ja Marskin.
Jahka huomenna muistamme ottaa kameran mukaan,
kun viemme hänet Tornioon jalkapalloharjoituksiin.























































Papan entisten "työkalujen" kuvaaminen oli itsestään selvää ja
tiedettiin, että nuo olivat tuossa tankattavana.
Kolmaskin hyrisi siinä vieressä.
Harmillisesti emme ehtineet kuvata ohikiitävää matkustajajunaa ja taivaalla pörräilevää pienkonetta.























Alla olevassa kuvassa pääkohteena on kai kaupungintalo,
mutta sattumoisin siinä näkyy myös mainiosti meidän edellinen kotimme.
Se on alhaalla keskellä oleva keltainen talo.

Näin vastikään unta, jossa olimme muuttaneet siihen jostain syystä väiaikaisesti takaisin.
Vaikkakin se on todellisuudessa edelleen asuinkäytössä,
niin unessani siitä oli tehty toimisto- ja kokoustiloja.
Unessa ne olivat olleet siitä käytöstä jo pitkään pois ja
kaksi huoneistoa oli yhdistetty suurella oviaukolla.
Parasta huoneissa oli, että niihin oli jätetty valtavasti,
suuria upeita tummia vanhoja huonekaluja.
Tiedustelimme niiden mahdollista käyttöönottoa ja lupa tuli,
kuin myös lupa saada ne ihan omiksi jos vain kelpasi ja kelpasihan ne.
Suursiivouksen jälkeen saimme siitä oikein mukavan asunnon.




2 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Unet on aika jänniä - minäkin olen nähnyt unta muuttavani erääseen taloon, jota en todellisessa elämässä tunne. Mutta samaan taloon olen monena yönä muuttanut. Ja samat ihanat kalusteet siellä aina odottavat;)

Pike kirjoitti...

Nuo jatkuvat unet on mielenkiintoisia, joskus jopa keskityn siihen ja tapahtumat ja paikat toistuu. Siellä ne ovat alitajunnassa tallessa.