Annetaan nyt tulla ...

Annetaan nyt tulla näitä päivityksiä, kun aikaa on.

Huomenna alkaa taas työt vapisten jälkeen

ja tiedä kuinka sitten taas ehdin/jaksan.

Ja alkaa peräti ennen aamukuutta,

laiteasennuksia,

toivottavasti pääsen kotiin kohtuuajassa.

Yllä/alla on mun potut, pastat ja riisit,

niitä tulee enää harvoin syötyä.

Toissa kesänä tämän pupuruokaelämän aloitin.

Jos menee muutama päivä,

etten salaattia syö,

niin mun vatsa jo oikein huutaa sitä.

Tärkein eli salaattipussi jäi hieman muun tavaran taakse,

se on yleensä jäävuorisalaattia.

Tänäänkin söin koko satsin itse,

miehen ollessa kotona jaan toki osan hänellekin.

Materiaalia on niin monta,

että ei haittaa jos joskus joku puuttuu.

Elikkä perussalaattini sisältää

jäävuorisalaattia, viinirypäleitä, banaani,

salaattijuustoa (eli fetaa), oliiveja, valkosipuleita,

siemeniä, balsamiviinietikkaa ja neitsytoliiviöljyä.

  

Vanhuus ei tule yksin,
kuuluu tuo kulunut lausahdus,
mutta on se niin totta!

Sitenkin se on havaittavissa,
että näitä sairaskertomuksia tässä kirjoittelen!

Muiden "vaivojen" lisäksi mun vasen polvi kipeytyi joskus elokuussa.
Mie pöljä olin epäsopivassa asennossa pitkään ja
auts illalla ja vielä enemmän seuraavana päivänä.
Polventaus turposi, kipeytyi ja "polvikalusteet" tuntuivat olevan ihan sekaisin.
Joskus polvi petti eteenpäin riipaisevan kivun kera,
mutta ihme ja kumma se toi aina joksikin aikaa helpotusta.
Jokainen askel oli otettava harkiten,
ei mitään kiertoliikettä tai nopeaa lähtöä, epätasaista alustaa,
alamäet olivat kidutusta, ylämäki helpotusta.
Koiralenkeillä huokailin onnesta kun tunsin oikean jalan olevan aivan taivaallisen hyvän ja ihanan.
Mietin tietty myös onko vasen koskaan enää kaltaisensa.
Lenkkarit olivat ainoat kengät,
joilla sain niin hallittuja ja tasaisia, turvallisia askelia, kuin nyt oli tarpeen.
Mulla on yhdet hyvät mustat lenkkarit ennestään ja halusin toisetkin.
Sporttikaupan myyjälle kuvailin haluamani kenkiä,
niiden pitäisi sopia vaikka jakkupuvun kanssa, höh! ... Löytyi.

Meni viikkoja ja eräs viikonloppu huomasin,
että hei, polvihan on melko kondiksessa, ollut jo muutaman päivän!
Ja mitä mie menin tekemään,
tein töitä jälleen siinä samassa epäsopivassa asennossa ja kivut tulivat takaisin!
Kylläpä ketutti.
Sama rumba ja varovaisuus taas kehiin, harmitti.
Mulla on ylitaipuvat polvet ja nyt polvi notkahteli taaksepäin.

Reilu pari kuukautta kipuilin sen kanssa,
kun olin päättänyt, että mikään ei estä,
ei edes käyttökelvoton jalka, tai siirrä sitä leikkausta,
jota odotan. Siihen leikkaukseen menisin vaikka jalka kainalossa.

Pakkohan se oli loppujen lopuksi tilata lääkäriaika.
Hän epäili polven takana olevan kystan ja/tai tulehduksen,
kulumaa tai nivelrikkoakin voisi olla.
Tarkkaan hän selitti, mutta enhän mä muista,
ymmärsin kyllä.
Käväisin myös polvikuvauksissa,
niistä saan tietoa myöhemmin.

Tolkun tulehduskipulääkekuurin sain,
on se helpottanut, vaan ei parantanut täysin,
sekä alla kuvassa olevia pillereitä, äyriäisistä tehtyjä,
kolmen kuukauden kuuri,
vaikutus tuntuu vasta kuukauden päästä.

Olin sitä mieltä, ettei mulla ole nivelrikkoa niinkuin äidilläni oli
ja näkyihän se hänen sormistaankin.
Lääkäri totesi, että syötyäni noita, siis kuukauden jälkeen,
en tiedäkään mitä on ollut,
kun vaikutus notkeuttaa kaikkia niveliä! Hope so!

Siitä leikkauksestakin olen odottanut tietoa joka päivä,
kun lupailivat lokakuuksi.
Maanantaina soittelin sen perään.
Leikkausjono oli menossa jo loppukuusta eikä mun nimeä siellä vielä näkynyt.
Kuulin että kirurgi olisi lomalla marraskuussa ja
niinpä mun oli päätettävä, pitkin hampain,
että siirretään sitä sitten ensivuoden puolelle.
Sairaslomaa se tietää kuukaudeksi ja
joulukuussahan en saikulla malta olla, en sitten millään!